maanantai 13. helmikuuta 2012

Bruce Lee iskee! - The Big Boss (1971)





Tärkein asia ensin. Bruce Lee on historian kovin jätkä. Piste. James Bond, Iso-Arska ja Eastwood jäävät kauas jälkeen. Vaikka hän esiintyi vain neljässä elokuvassa (viidessä, jos leikaa/liimaa kuvamateriaali lasketaan) jätti hän lähtemättömän jäljen marshall arts -elokuviin ja polpkulttuuriin yleensäkin. Traagista onkin, että hän kuoli aivoödeemaan vain 32 vuoden iässä vuonna 1973. The Big Boss oli hänen ensimmäinen filminsä ja myös ainoa jonka olen saanut tähän mennessä käsiini. Leffan nimi muuten ei liity mitenkään Metal Gear Solideihin, vaan elokuvan pääpahikseen. Kuulema. Itse luulin sen olevan vain siisti titteli Bruce Leelle. Suomessa raina tunnetaan  muuten nimellä Lohikäärmeen nyrkki. Ajattelin vaan mainita...


Bruce Lee esittää tyyppiä nimeltä Chen Chao-an, mutta kutsukaamme häntä Bruce Leeksi, koska , noh, hän on  the Bruce Lee. Tai Bruce vitun Leeksi. No okei, kutsukaamme häntä asioiden nopeuttamiseksi Bruceksi. Bruce saapuu Kiinasta Thaimaaseen työskennelläkseen serkkujensa luona jäätehtaalla. Heti saapuessaan hän todistaa setänsä kanssa paikallisten jengiläisten sikailua, jonka sitten Brucen serkku pysäyttää tappelutaidoillaan. Bruce itse ei nähkääs aluksi halua tapella, koska on tehnyt lupauksen tai jotain. Tätä lupausta symboloi riipus, jota hän aina taistelun uhatessa räplää. Ei Bruce silti mikään nynnerö ole. Päinvastoin! Brucen patoutuneen voiman aistii ruudun toiselle puolelle ja sen tietää jossain vaiheessa purkautuvan tuhoisin (ja siistein) seurauksin.


Wendy, I can fly!

Noh yllätys yllätys; jäätehdas onkin huumekauppiaiden hallussa ja nämä käyttävät jäätä piilottaakseen huumeet. Tämä paljastuu, kun Bruce voimillaan vahingossa rikkoo kuljetus linjan ja jääkokkare tippuu maahan paljastaen sen sisällön. Pahikset haluavat tietenkin salata asian ja yrittävät lahjoa kaksi silminnäkijää unohtamaan asian. Kun se ei onnistu roistot listivät kaksikon ja pilkkovat heidät jääkoneellaan. Noh heidän katoamisensa ei jää huomaamatta ja Brucen serkku lähtee kaverinsa kanssa selvittämään asiaa tehtaan omistajan luo. Omistaja on tietenkin pääpahis The Big Boss, höröhampainen sekopää joka on myös marshall arts -mestari. Mitäs luulitte? Asiat tietenkn menevät vituilleen ja serkku kavereineen joutuu kung fu -petoksen uhriksi. Vaikka serkku osaakin tapella, hän ei pärjää vastustajilleen ja ja tulee tapetuksi. Ja arvatkaa mitä sitten käy...


                                                            Disco dance, disco dance!


Bruce lähtee kostamaan? Noh tavallaan. Jäätehtaalla syttyy tappelu työntekijöiden ja työnjohtajien välillä katoamisten johdosta. Työnjohtajat vitkuttelevat asioiden suhteen ja työntekijät eivät sitä sulata. Bruce on aluksi passiivinen, mutta sitten joku repäisee rauhanriipuken hänen kaulaltaan. Se on sitten menoa! Bruce pieksee työnjohtajat sekä paikalle randomisti bussissa saapuneet kätyrit. Fuck yeha! Brucesta tehdään paikan uusi päällysmies ja pahikset kutsuvat tänän illalliselle. Ja arvatkaas mitä, hän suostuu! Hei hän saattaa olla maailman kovin jätkä, mutta hän on vain ihminen! Kieltäytistittekö itse ilmaisesta viinasta? Pahikset juottavat Brucen känniin ja pistävät tämän nolaamaan itsensä.Kaikenlisäksi  satunnainen ilotyttö viettelee tämän. Voi sinua Bruce. 


Oikeastaan on hauskaa nähdä elokuva, jossa sekä sankarit että pahikset ovat tyhmiä. Ilkimykset uhakailevat hyviksiä ja käyttäytyvät niin epäilyttävästi kuin osaavat, kun sankarit taas astelevat suin päin surman suuhun ja eivät älyä ottaa yhteyttä viranomaisiin

Noh Brucen kaverit leimaavat tämän selloutiksi. Suivaantuneena Bruce lähtee yöllä tutkimaan jäätehdasta. Siellä hän löytääkin kaverinsa pilkottuna jääkokkareiden sisältä. Ai niin ja huumeetkin löytyvät. Noh sitten ,kuten sanonta kuuluu, osuu paska tuulettimeen. Pahikset ilmaantuvat paikalle ja alkaa jumalinen turpasauna. Voisin kuvailla taistelun, mutta sen mahtavuutta on vaikea pistää sanoiksi. Ilman mitään erikoistehosteita tai vaijeritemppuja Bruce vetää porukkaa turpiin paremmin kuin Steven Seagal, Jackie Chang ja Chuck Norris yhteensä. Lopuksi Bruce lyö porukan johtajaa (joka on muuten pääpahiksen poika) niin kovaa, että tämä kuolee! Fuck yeah!


Ranta on tuolla päin...


Kotiin palattuaan Bruce löytää kaikki kaverinsa teurastettuna. Shit just got real! Ai niin ja Brucen tyttöystäväkin on kidnapattu. Joo oli hänellä sellainenkin. Aseenaan pelkästään veitsensä ja sipsipussi (I'm not kidding) sankarimme lähtee kohtaamaan The Big Bossin tämän  kartanolleen. Bruce tappaa tämän kätyrit ja lopuksi itse pääjehun. Taistelu lopuksi Bruce tappaa Big Bossin tunkemalla sormensa tämän rintakehän lävitse! Like a boss!

The Big Boss on mahtava elokuva. Bruce Leen karisma ja taistelutaidot yhdistettynä älyvapaaseen juoneen on taivaallinen yhdistelmä. Musiikki on funkya, taistelukohtaukset cooleja eikä verenvuodastustakaan ole unohdettu. Enganninkielinen dubbaus on epämääräistä ja äänitehosteet epärealistisa, mutta who cares! Jos Bruce Leen debyyttielokuva on tälläinen, niin en malta odottaa miten mahtavia hänen seuraavat leffansa ovat! Ja nyt leffalaareja tonkimaan...

                        Jenkeissä leffa nimettiin Fists of Furyksi. Mutta entäs kun jatko-osan nimi olikin Fist of Fury. D'oh!

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Harri Potter ja Viisasten Kivi (da peli)





Päätin tässä tylsyyden puuskassani pelailla vanhoja pleikkaripelejäni. Yksi harvoista joita en koskaan läpäissyt oli Harry Potter ja Viisasten Kivi. Saimme sen siskon kanssa joululahjaksi ensimmäisen leffan tullessa teattereihin. onnistuimme kuiteskin naarmuttamaan sen niin, ettei sitä voinut koskaan läpäistä. Löysin tässä pari vuotta sitten itselleni toisen Viisasten kiven kirpparilta ja otin sen nyt syyniin, vaikka olisihan mulla tässä muita, parempiakin pelejä kesken (Bioshock, Orange Box). Pakkohan tämä oli läpäistä, vieläpä suomeksi!

                      Daniel Radcliffe on kertonut olleensa usein kännissä Potteriden  kuvauksissa. No shit.


Peli alkaa satukirjamaisella pikakertauksella siitä, kuinka Harri (siksi häntä kutsutaan suomidubissa) saa tietää olevansa velho ja kuinka Hagrid passittaa tämä Tylypahkaan. Peli alkaa heti ensimmäisenä koulupäivänä, kun vanha kunnon Dumpledoore pitää Harrille pienen puheen Tylypahkan aulassa. Sen jälkeen tavataan Ron Viisli, pelastetaan Heetvik Malfoiln kynsistä ja muuta potterimaista. Ja siis periaatteessa koko peli tuntuu sijoittuvan parin ensimmäisen koulupäivän ajalle, kun Harri siirtyy oppitunnilta toiselle ja tutustuu linnan tyrmiin sekä tiluksiin aika nopeaan tahtiin. Ennen finaalia Harri ehtii käymään ainoastaan viidellä oppitunnilla! Hauskaa on myös, kun Harri jää kiinni luudalla lentämisestä ilman lupaa ja MäkKarmiva potkii tämän sitten suoraan elämänsä ensimmäiseen huispausotteluun. Vitut harjoittelusta! 


Luonnollisesti koko matsi pyörii Harrin sieppijahdin ympärillä. Juontaja Lii Jordan kommentoi vain Harrin toimia ja kun kilpaileva etsijä ilmaantuu, alkaa yleisö buuata. Täytyy olla aikamoinen mulkero, jos kerran omakin tupa toivoo häviötä. Sama kummallisuus toistuu myös tupapiste-kilvassa. Kun Rohkelikko johtaa, kuuluu The Beatles -tason hurraahuutoja. Kun Luihuinen johtaa, kuuluu enemmän buuausta kuin Highlander II:n ensi-illassa. Tiedän, että Harri the chosen one, mutta tämä on naurettavaa!

Kaikesta vitsailustani huolimatta Potteria on hauska pelata. Suomenkielinen käännöskin on ihan hyvää tasoa. Potter-termit ovat tiedossa ja dialogia ei aiheuta paiseita. Potterit ovatkin harvoja pelejä, joita kehtaa pelata suomeksi. Sly Cooper -pelien korvienkidutusta ei tarvitse pelätä. Suomalaisia dubbaajia on haska kuunnella, vaikka eläytymisessä olisikin parannettavaa. Etenkin Malfoi ja Kalkaros hoitavat homman kotiin Huonoiten homman hoitaan Ronin ääninäyttelijänä toimiva nainen. Jep, Nainen Muissa lapsirooleissa on sentään oikeita lapsia ja teinejä Mukana on myös hassuja dubbausmokia. Joskus hahmot nimittäin saattavat vaihtaa puhetyyliään kesken keskustelun. Ensin vaikkapa Dumpledoore puhuu hassulla vanhusäänellään, sitten yhden lauseen ajaksi hän vaihtaa ääninäyttelijän normaalin ääneen. Syytä en tiedä. Ehkä kaikista hauskin moka kuitenkin on se, kun Harrin kolukaverin ääninäyttelijänä tomi yhdessä kohdassa itse kertojaääni! Englannin kielistä versiota ei levyltä löydy, ainoastaan kolme pohjoismaista. Harmi, sillä enkkuversion kertojana on itse Stephen fucking Fry!

                                           Harri, jos sitä räplää se ei koskaan parane!

Pituudella ja sisällöllä Potteria ei ole pilattu, mutta kyseessä on kuitenkin lapsille suunnattu lisenssipeli. Tälleensä kaksikymppisenä isoin viehätys tulee kuitenkin nostalgiasta ja tietenkin hassusta ääninäyttelystä. Potter -leffoja en ole jaksanut aikoihn katsoa ja kirjatkin ovat pölyttymässä, mutta Potterin seikkailuilla on erityinen paikka sydämessäni. Kirjathan opettivat meikäläisen lukemaan. Siitäs sait Normaalikoulu!

                                                                   Kuvassa en ole minä ja siskoni. Ihan oikeasti!