Star Wars - George Lucasin perintö

Internetissä kuohahti, kun saimme kuulla Disney ostaneen Lucasfilmsin neljällä miljardilla. Tämä tarkoittaa, että Iso-D omistaa nyt Star Wars sekä  Indiana Jones -sarjat. Heti perään ilmoitettiin uudesta Star Warsista, joka tulee elokuvateattereihin 2015. Ensin hyvät uutiset: George Lucas ei käsikirjoita eikä ohjaa Episodi VII:tä! Vähemmän asiaan vihkiytyneet voivat ihmetellä miksi tämä on muka hyvä asia. 

Katsokaas Jorge Luca$ ei ole kovinkaan hyvä elokuvantekijä. Hän on hyvä bisnesmies, mutta hän ei ole toisaalta ohjannut hyviä elokuvia sitten ensimmäisen Tähtien Sodan 1977. Imeriumin vastaiskun ja Jedin paluun Jorge vain tuotti. Hän loi myös Indiana Jonesin, mutta teki tämän sittemmin naurunalaiseksi Kristallikallon valtakunnassa. Siis ihan oikeasti; ulottuvuuksien välisiä alieneita? C'mon Jorge! Ja tiesittekös, että termi "Jumpin the Shark" eli hain yli hyppääminen (joka tarkoittaa sitä hetkä, kun elokuva- tai TV-sarja menee naurettavaksi) on nykyään korvattu "Nuking the Fridge" -termillä?

Eikä saa unohtaa sellaisia floppeja, kuin Red Tails ja Howard the Duck. Star Warskaan ei ole ollut turvassa; naurettavat Special Editionit (Han ampui ensin jumalauta!) ja tietenkin Star Warsit I, II ja III. Ajattelin tässä huvin vuoksi käydä läpi koko Tähtien sota -sagan ja ketoa omat mielipiteeni. Miksi? No ihan huvin vuoksi.

Alkuperäinen trilogia (tm)

Tähtien sota (nykyään Star Wars Episodi IV: Uusi toivo) 1977

Kyseessä on täydellinen elokuvasta, joka on hyvä. Ei sitä voi muuten kuvailla. Se on mainio kunnianosoitus vanhoille westerneille, scifi-leffoille ja klassisille seikkailuille. George Lucas (eikä kukaan muukaan) ei osannut arvata millaisen ilmiön tämä pieni Science Fiction -leffa saisi aikaa. Luke Skywalkerin tarina maalaispojasta juhlituksi kapinalliseksi on simppeli, mutta toimiva. Tähtien sota on täynnä ikimuistoisia kohtauksia, legendaarisia hahmoja sekä elokuvahistorian parasta musiikkia. Han Solo, Prinsessa Leia, Chewbacca, Obi-Wan Kenobi, C3PO, R2-D2 ovat kaikki arkkityyppejä, mutta rakastettavia sellaisia. Darth Vader on suoraviivainen, mutta ikimuistoinen pahis. Voima, Kuolontähti, jawat, valomiekat, Jedit, Sithit... 

Lista jatkuu ikuisuuksiin. Aikoinaan Star Wars mullisti erikoistehosteet ja periaatteessa loi Blockbuster-elokuvat (Tappajahain kanssa).

Imperiumin vastaisku (nykyisin Star Wars Episodi V: Imperiumin vastaisku) 1980

Rakastetuin Star Wars ja syy on helppo nähdä. Sävy on kypsempi ja synkempi. Mukana on enemmän draamaa ja meno on hahmovetoisempaa. Luke tapaa Yodan ja oppii tärkeitä asioita Voimasta ja elämästä yleensä ("Do, or do not. There is no try."). Ja lopun kuuluisa twist ei esittelyjä kaipaa! Mitä tästä elokuvasta sanoisi, mitä ei ole jo sanottu? Noh... 
DARTH VADER ON LUKEN ISÄ ANAKIN SKYWALKER OMG!!!!!!!
Ai niin ja tiesittekös, että elokuvan ohjasi Irvin "Robocop 2" Kershner?

Jedin paluu (nykymaailmassa Star Wars Episodi VI: Jedin paluu) 1983
Trilogian mainio päätös. Jorge ei taaskaan (onneksi) vastaa ohjauksesta. Lukesta tulee oikea Jedi-ritari, Darth Vader lunastaa itsensä heittämällä Keisarin kuiluun ja kapinalliset räjäyttävät Kuolontähti II:n. Aivan edellisten osien tasolle se ei kuitekaan yllä. Isoin syy on, että lopullinen taisetu galaksin kohtalosta käydään pienellä metsäkuulla jossa asuu lapsiystävällisiä nallekarhuja. Jep. Ewokit. Ne eivät tunnu sopivan elokuvaan ja Jorge lisäsikin ne ihan vain, jotta niistä voisi tehdä leluja. Tässä vaiheessa Lucas alkaa muuttumaan selloutiksi. Ai niin ja Leia on Luken sisko jostain syystä. Huh. 

Noh 90-luvulla Jorge sai hienon idean: Julkaistaan koko trilogia uudelleen! Lätkitään mukaan poistettuja kohtauksia ja uutta tietokonegrafiikkaa! Special Editionien turhuuksista ja naurettavuuksista voisi kirjoittaa vaikka tuhat sivua (joku varmaan on tehnytkin niin) joten tyydyn vain sanomaan: "Voi sinua George." Voisin myös sanoa "Haista vittu", mutta vanhuksia ei saa loukata. 

Kiinni itse teossa!

Itse muistan lapsena katsoneeni Star Warsit alkuperäisessä muodossaan VHS:ltä. Ah niitä aikoja. Katsoin Imperiumin ensimmäisenä, sitten Jedin. Vasta pari vuotta myöhemmin näin Uuden toivon. Hassua, mutta nyt aikuisena satuin pelaamaan Mass Effect -trilogian samalla tavalla keskeltä aloittaen. Jorgen sanoin: "It's like poetry, sort of they rime."

Rahasta Runoudesta puheenollen...

UU$I TRILOGIA! 

Tässä ovat henkilökohtaiset mielipiteeni, mutta jos haluatte syvällisemmän, hauskemman ja pidemmän analyysin, katsokaa Red Letter Median tekemät Plinkett -arvostelut koko sotkusta: http://redlettermedia.com/plinkett/star-wars/


Star Wars Episodi I: Pimeä uhka 1999
Kyseessä taitaa olla ensimmäinen elokuvateatteri-kokemukseni. Muistan vieläkin, kuinka hypetetty Episodi 1 oli. Kaikki halusivat nähdä sen. Ja sitten kun ihmiset näkivät sen...

MITÄ VITTUA!?

Episodi 1 ei ole hyvä elokuva. Se on aika huono. Käsiksessä ei ole oikeastaan mitään järkeä. Puolet ajasta seuraamme joko tylsää poliittista lässytystä taikka sitten CGI-pelleilyä. Jo lapsena ihmettelin, kuka helvetti oli koko elokuvan sankari. Qui-Gon Jin on tylsä jedi, joka rikkoo koko ajan sääntöjä ja tekee tyhmiä juttuja. Obi-Wan Kenobi vain seuraa tätä ympäriinsä ja narisee. Anakin Skywalker on rasittava kakara, joka ilmaantuu leffaan vasta vähän ennen puoliväliä. Kuningatar Amidala on tylsä ja laimea monarki. Jar Jar Binks... On vitun Jar Jar Binks, koko sarjan (ja ehkä elokuvahistorian) vihatuin hahmo. Katsokaas tässä vaiheessa Jorge siiryy arkkityypeistä stereotyyppeihin. Kyseessä on ensimmäinen Lucasin ohjaama leffa sitten alkuperäisen Tähtien sodan 1997. Näiden välisenä aikana Jorge on joko saanut vakavan aivovamman, taikka menettänyt vaan kiinnostuksena elokuvien laatuun. Jostain syystä elokuvassa kerrotaan, että Voima johtuu joistain vitun medi-clorianeista. Ihan oikeasti. Tehosteet ovat sentään hienoja. Ja Darth Maul (vaikka onkin täysin turha) on ihan cool hahmo. Ja John Williamsin musiikit toimivat. No elokuva tienasi paljon kahisevaa, joten jatko-osa tuli ulos pari vuotta myöhemmin...

Star Wars Episodi II: Kloonien hyökkäys 2002
Voi Luoja että tämä elokuva on TYLSÄ! Jo esiteiniä pidin tätä elokuvaa skeidana. Kyseessä on koko sarjan huonoin elokuva, ihan helposti! Tarina on naurettava clusterfuck ja CGI:n ylikäyttö on suorastaan rumaa! Sentään Episodi 1:ssä oli oikeita kuvauspaikkoja, lavasteita ja... näyttelijöitä! Nyt 89% koko leffasta on naurettavaa CGI:ta. Minulla ei ole mitään tietokonegrafiikoiden järkevää käyttöä vastaan, mutta juuri 2000-luvun alussa oli muotia ylikäyttää CG:tä elokuvissa (esim. Muumion paluu ja Kuolema saa odottaa). Minä syytän juuri Star Wars -esiosia. Huonot tehosteet nyt voi juuri ja juuri antaa anteeksi, jos tarina on hyvä ja hahmot toimivat. Mutta kaikki on päin helvettiä Klooneissa! Anakin Skywalker on rasittava narisia, joka kerjää seksiä ja Obi-Wan on yhtä tylsä kuin edellisessäki elokuvassa. Kyseessä on olevinaan rakkaustarina, mutta koko romanssi on epäuskottava ja epämääräinen. Kaksikon dialogi on aivan hirveää ja näiden välillä ei ole minkäänlaista kemiaa. Jopa minä osaan kirjoittaa romanttisempaa tekstiä. Ja se hyvät naiset ja herrat, on todella surullista. Ennen Bella & Edwardia kyseessä oli kaikken aikojan inhotuin elokuvaromanssi. Vasta lopussa tapahtuu jotain kun CGI-kloonisotilaat ryhtyvät sotimaan CGI-robotteja vastaan CGI-taistelukentällä. Ja Anakin ja Obi-Wan taistelevat Christopher Leetä vastaan kunnes häviävät. Sitten paikalle saapuu CGI-Yoda, joka sitten miekkailee Leen kanssa hyppien ja pomppien. Voi ei. Kloonisodat alkavat ja blaa CGI blaa. Ja vielä kerran CGI.

Star Wars Episodi III: Shitin Sihtin kosto 2005
Kävin katsomassa tämän elokuvateatterissa silloin kun se tuli Suomeen. Seuraavana päivänä vietin sitten kuumeessa ja oksennellen. En tiedä liittyykö se mitenkään elokuvaan, mutta siinä on jotain runollista. Shit on olevinaan synkin Star Wars, mutta tiedä häntä. Samaa CGI-perseilyä on tässäkin leffassa. EVVK kloonisodat päättyvät ja Senaattori Palpatine paljastuu pahikseksi no fucking sith. Anakinin kääntyy pahikseksi pelastaakseen Padamadalakan kuolemalta, jonka hän näki unessa tai jotain. Tämä olisi traagista, jos Anakin olisi hyvä hahmo, mutta koska Anis on mulkero ketään ei kiinnosta. Sitten Palpantie ryhtyy Keisariksi ja tapattaa kaikki jedit syyttäen näitä vallankaappausyrityksestä. Ai niin ja Anakin ottaa nimekseen Darth Wader sekä tappaa lapsi-jedejä. Shocking. Finaalissa Obi-Wan ja Darth miekkailevat laavavirrassa naurettavan pitkään ja sitten O katkoo A:ta jalat ja kädet ja jättää tämän kärventymään laavaan. Mikä mulkero. Ja sitten Padalalallalalal synnyttää kaksoset Luken ja Leian ja kuolee sydänsuruun. Jaahas. Elokuvan lopuksi Darth Vader saa legendaarisen robottipukunsa ja huutaa

Yleisö nauraa tikahtuakseen ja ojentaa sitten lompakkonsa Lucasille.

Kaiken tämän narinan jälkeen on pakko myöntää, etten vihaa esiosia läheskään niin paljon kuin jotkut. En kyllä pidä niistä ollenkaan, mutta ne ovat lähinnä tyhmiä sekasotkuja. Kyllä niissä jotain hyvää on, kuten... Ööh musiikki. Ja osa tehosteista. Christopher Lee on ihan jees Kreivi Doodoona. Keisari on hauskan överi pahis. Ja saimmehan paljon vitsailun ja vittuilin aihetta. Myös negatiiviset asiat voivat olla positiivisa jos oikein asiaa ajattelee. Star Wars esiosista on vain niin helvetin hauska heittää vitsiä! Siinä missä Alkuperäinen Trilogia (tm) muistetaan positiivisessa mielessä hienoista hetkistään ja ikimuistoisista repliikeistään, Uudesta Trilogiasta muistamme vain Jar Jarin, Anakin narinat ja NOOOOOOOOOOOOOOOOO!:n. On esiosilla puolustajansakin, mutta heitä alkaa olla vähemmän. Tulee mieleen satu "Keisarin uudet vaatteet". Kun yksi huomauttaa, että keisari (enkä nyt tarkoita Star Warsin keisaria) on alasti, kehtaavat muutkin alkaa nauraa asialle. Silloin kun esiosat tulivat niistä pidettiin. Nyt ihmiset ovat toivottavsti viisastuneet ja osaavat katsoa muutakin kuin CGI-tehosteita ja lasermiekkoja. Siksi toivon, että Disney osaa laittaa vähän enemmän järkeä ja taitoa peliin kuin Jorge-raukka. Koska esiosat viimeistään osoittavat sen, että Jorge pudotti pallonsa kauan sitten kaukaisessa galaksissa. Paitsi rahanteon suhteen. Sen hän kyllä taitaa. 

KLI-KLING!

PS: En oikeasti vihaa George Lucasia, mutta hänen tekosiaa on vain niin helvetin helppoa kritisoida. Sitä paitsi liioittelu on paljon hauskempaa kun internetissä ollaan!

007: Carte Blache (uusin Bond-kirja)

Ensimmäinen kirja-arvosteluni! Jee.

Olen ollut James Bodin fani pienestä kersasta lähtien. 007 seikkailut alkoivan osaltani, kun vanhemmat pistivät minut katsomaan viisi vuotiaana Hessu Hopo -piirrettyjä videolta. Samalla VHS:llä oli myös klassinen Bond-leffa Kultasormi. Ja satuin sitten katsomaan senkin. What can I say, Bond blew my mind! Siitä lähtien olen seurannut herrasmiesvakoojan seikkailuja kirjoissa, peleissä sekä tietenkin elokuvissa.

Voisin kertoa tässä koko James Bondin historian, mutta se ei ole tarpeen. Tämä uusin kirja on muodikas reboot, elikkä sarjan uudelleen aloitus nykyajassa. Kuten Ian Flemmingin Casino Royale 50-luvulta, tämä kirja kertoo James Bondin ensimmäisestä isosta tehtävästä. James Bond on kolmekymppinen Afganistanin sodan veteraani, Overseas Developement Group -organisaation agentti 007. ODG on brittien salainen erikoisorganisaatio, jonka tehtävänä on suojella Britanniaa keinolla millä hyvänsä. Tästä tulee kirjan nimi, koska agenteilla on carte blanche, avoin valtakirja. Noh kuulostaa se mediaseksikkäämältä, kuin lupa tappaa.

Noh kirjan juoni ei ole kliseistä "Bond pelastaa maailman" -skeidaa, vaan nykypolitiikkaan ja teknologiaan nojaavaa agentti -äksöniä. Tai noh äksöniä ja äksöniä, toimintaa ei ole kovinkaan paljoa. Suurin osa ajasta kuluu paikkoihin tutustumiseen ja jännitykseen. Tottakai Bond nauttii myös hienoista juomista, sapuskasta ja tietenkin naisista. Meininki harmi vaan ei ole yhtä iloisen sovinistista, kuin Flemmingin kirjoissa. Kirottu 2000-luku! Bond ei myöskään röökaa. Sellout! Nykyaikaista on myös kännykän näprääminen. Bondin superkännykkä toimii nääs tarinan tärkeimpänä hilavitkuttimena.

Eihän Bond olisi Bond ilman epämääräisiä roistoja. Ja niitähän piisaa! Tarinan pääpahis on Severan Hydt, maailmanlaajuisen kierrätysfirman johtaja. Hydt on paitsi ruma, myös perverssi. Hän nimittäin tykkää kuolleista, siinä mielesssä. Jeps. Bond-perinteiden mukaisena kätyrinä on Niall Dunne. Dunne on epämääräinen hiippari, joka hoitaa Hydtin likaiset hommat. Pahisten suunnitelma on aluksi hämärän peitossa ja Bondin on ravattava ympäri maailmaa näitten perässä. Itse suunnitelma kuitenkin on vähän... laimea. Ei siitä sen enempää. Kaiken lisäksi lopussa paljastuu toinenkin salajuoni, joka saa kaiken aiemman tuntumaan täysin tarpeettomalta. Inhoan sellaisia juonenkäänteitä!

Carte Blache ei ole kovinkaan erikoinen kirja. Juoni on turhan kikkaileva Bondiksi. Tarinassa on liikaa sivujuonia. Bondia muun muassa jahtaa serbialainen salamurhaaja joka haluaa kostaa veljensä kuoleman. Samoin Bond selvittelee vanhempiensa salaperäistä kuolemaa vuosien takaa. Mukana on vieläpä Bondin romanttinen kiinnostus työtoveriinsa Philly Maidenstoneen. Kaikki nämä sivujuonet ovat kokonaisuuden kannalta aivan turhia. Mikään niistä ei johda mihinkään, lukuunottamatta ehkä Bondin vanhempien kohtaloa. Se tulee varmaan olemaan seuraavan Bond-kirja aiheena.

Bond-kirjojen pitäisi olla tiiviitä, jännittäviä lukuelämyksiä. Eivät minua monimutkaiset juonet haittaa, mutta tässä kononaisuus kärsii turhasta kikkailusta. Jeffery Deaverin kirjoitustyyli on mukavan flemmingmäistä, mutta hän olisi saanut ottaa mallia myös tarinan suhteen. Juoni ei ole kovinkaan ikimuistoinen taikka mukaansatempaava. Bond-tytöt ovat miltein olemattomia ja pääpahista lukuunottamatta roistot ovat tylsiä. Tästä seuraa se että Carte Blachen unohtaa aika nopeasti sen luettuaan. Silti odotan mielenkiinnolla miten rebootattu kirjasarja tulee jatkumaan. Voisi se huonommissakin käsissä olla.

Bruce Lee iskee! - The Big Boss (1971)

Tärkein asia ensin. Bruce Lee on historian kovin jätkä. Piste. James Bond, Iso-Arska ja Eastwood jäävät kauas jälkeen. Vaikka hän esiintyi vain neljässä elokuvassa (viidessä, jos leikaa/liimaa kuvamateriaali lasketaan) jätti hän lähtemättömän jäljen marshall arts -elokuviin ja polpkulttuuriin yleensäkin. Traagista onkin, että hän kuoli aivoödeemaan vain 32 vuoden iässä vuonna 1973. The Big Boss oli hänen ensimmäinen filminsä ja myös ainoa jonka olen saanut tähän mennessä käsiini. Leffan nimi muuten ei liity mitenkään Metal Gear Solideihin, vaan elokuvan pääpahikseen. Kuulema. Itse luulin sen olevan vain siisti titteli Bruce Leelle. Suomessa raina tunnetaan  muuten nimellä Lohikäärmeen nyrkki. Ajattelin vaan mainita...


Bruce Lee esittää tyyppiä nimeltä Chen Chao-an, mutta kutsukaamme häntä Bruce Leeksi, koska , noh, hän on  the Bruce Lee. Tai Bruce vitun Leeksi. No okei, kutsukaamme häntä asioiden nopeuttamiseksi Bruceksi. Bruce saapuu Kiinasta Thaimaaseen työskennelläkseen serkkujensa luona jäätehtaalla. Heti saapuessaan hän todistaa setänsä kanssa paikallisten jengiläisten sikailua, jonka sitten Brucen serkku pysäyttää tappelutaidoillaan. Bruce itse ei nähkääs aluksi halua tapella, koska on tehnyt lupauksen tai jotain. Tätä lupausta symboloi riipus, jota hän aina taistelun uhatessa räplää. Ei Bruce silti mikään nynnerö ole. Päinvastoin! Brucen patoutuneen voiman aistii ruudun toiselle puolelle ja sen tietää jossain vaiheessa purkautuvan tuhoisin (ja siistein) seurauksin.

Wendy, I can fly!

Noh yllätys yllätys; jäätehdas onkin huumekauppiaiden hallussa ja nämä käyttävät jäätä piilottaakseen huumeet. Tämä paljastuu, kun Bruce voimillaan vahingossa rikkoo kuljetus linjan ja jääkokkare tippuu maahan paljastaen sen sisällön. Pahikset haluavat tietenkin salata asian ja yrittävät lahjoa kaksi silminnäkijää unohtamaan asian. Kun se ei onnistu roistot listivät kaksikon ja pilkkovat heidät jääkoneellaan. Noh heidän katoamisensa ei jää huomaamatta ja Brucen serkku lähtee kaverinsa kanssa selvittämään asiaa tehtaan omistajan luo. Omistaja on tietenkin pääpahis The Big Boss, höröhampainen sekopää joka on myös marshall arts -mestari. Mitäs luulitte? Asiat tietenkn menevät vituilleen ja serkku kavereineen joutuu kung fu -petoksen uhriksi. Vaikka serkku osaakin tapella, hän ei pärjää vastustajilleen ja ja tulee tapetuksi. Ja arvatkaa mitä sitten käy...

                                                            Disco dance, disco dance!


Bruce lähtee kostamaan? Noh tavallaan. Jäätehtaalla syttyy tappelu työntekijöiden ja työnjohtajien välillä katoamisten johdosta. Työnjohtajat vitkuttelevat asioiden suhteen ja työntekijät eivät sitä sulata. Bruce on aluksi passiivinen, mutta sitten joku repäisee rauhanriipuken hänen kaulaltaan. Se on sitten menoa! Bruce pieksee työnjohtajat sekä paikalle randomisti bussissa saapuneet kätyrit. Fuck yeha! Brucesta tehdään paikan uusi päällysmies ja pahikset kutsuvat tänän illalliselle. Ja arvatkaas mitä, hän suostuu! Hei hän saattaa olla maailman kovin jätkä, mutta hän on vain ihminen! Kieltäytistittekö itse ilmaisesta viinasta? Pahikset juottavat Brucen känniin ja pistävät tämän nolaamaan itsensä.Kaikenlisäksi  satunnainen ilotyttö viettelee tämän. Voi sinua Bruce. 


Oikeastaan on hauskaa nähdä elokuva, jossa sekä sankarit että pahikset ovat tyhmiä. Ilkimykset uhakailevat hyviksiä ja käyttäytyvät niin epäilyttävästi kuin osaavat, kun sankarit taas astelevat suin päin surman suuhun ja eivät älyä ottaa yhteyttä viranomaisiin. 

Noh Brucen kaverit leimaavat tämän selloutiksi. Suivaantuneena Bruce lähtee yöllä tutkimaan jäätehdasta. Siellä hän löytääkin kaverinsa pilkottuna jääkokkareiden sisältä. Ai niin ja huumeetkin löytyvät. Noh sitten ,kuten sanonta kuuluu, osuu paska tuulettimeen. Pahikset ilmaantuvat paikalle ja alkaa jumalinen turpasauna. Voisin kuvailla taistelun, mutta sen mahtavuutta on vaikea pistää sanoiksi. Ilman mitään erikoistehosteita tai vaijeritemppuja Bruce vetää porukkaa turpiin paremmin kuin Steven Seagal, Jackie Chang ja Chuck Norris yhteensä. Lopuksi Bruce lyö porukan johtajaa (joka on muuten pääpahiksen poika) niin kovaa, että tämä kuolee! Fuck yeah!

Ranta on tuolla päin...

Kotiin palattuaan Bruce löytää kaikki kaverinsa teurastettuna. Shit just got real! Ai niin ja Brucen tyttöystäväkin on kidnapattu. Joo oli hänellä sellainenkin. Aseenaan pelkästään veitsensä ja sipsipussi (I'm not kidding) sankarimme lähtee kohtaamaan The Big Bossin tämän  kartanolleen. Bruce tappaa tämän kätyrit ja lopuksi itse pääjehun. Taistelu lopuksi Bruce tappaa Big Bossin tunkemalla sormensa tämän rintakehän lävitse! Like a boss!

The Big Boss on mahtava elokuva. Bruce Leen karisma ja taistelutaidot yhdistettynä älyvapaaseen juoneen on taivaallinen yhdistelmä. Musiikki on funkya, taistelukohtaukset cooleja eikä verenvuodastustakaan ole unohdettu. Enganninkielinen dubbaus on epämääräistä ja äänitehosteet epärealistisa, mutta who cares! Jos Bruce Leen debyyttielokuva on tälläinen, niin en malta odottaa miten mahtavia hänen seuraavat leffansa ovat! Ja nyt leffalaareja tonkimaan...

                        Jenkeissä leffa nimettiin Fists of Furyksi. Mutta entäs kun jatko-osan nimi olikin Fist of Fury. D'oh!

Harri Potter ja Viisasten Kivi (da peli)

Päätin tässä tylsyyden puuskassani pelailla vanhoja pleikkaripelejäni. Yksi harvoista joita en koskaan läpäissyt oli Harry Potter ja Viisasten Kivi. Saimme sen siskon kanssa joululahjaksi ensimmäisen leffan tullessa teattereihin. onnistuimme kuiteskin naarmuttamaan sen niin, ettei sitä voinut koskaan läpäistä. Löysin tässä pari vuotta sitten itselleni toisen Viisasten kiven kirpparilta ja otin sen nyt syyniin, vaikka olisihan mulla tässä muita, parempiakin pelejä kesken (Bioshock, Orange Box). Pakkohan tämä oli läpäistä, vieläpä suomeksi!

                      Daniel Radcliffe on kertonut olleensa usein kännissä Potteriden  kuvauksissa. No shit.

Peli alkaa satukirjamaisella pikakertauksella siitä, kuinka Harri (siksi häntä kutsutaan suomidubissa) saa tietää olevansa velho ja kuinka Hagrid passittaa tämä Tylypahkaan. Peli alkaa heti ensimmäisenä koulupäivänä, kun vanha kunnon Dumpledoore pitää Harrille pienen puheen Tylypahkan aulassa. Sen jälkeen tavataan Ron Viisli, pelastetaan Heetvik Malfoiln kynsistä ja muuta potterimaista. Ja siis periaatteessa koko peli tuntuu sijoittuvan parin ensimmäisen koulupäivän ajalle, kun Harri siirtyy oppitunnilta toiselle ja tutustuu linnan tyrmiin sekä tiluksiin aika nopeaan tahtiin. Ennen finaalia Harri ehtii käymään ainoastaan viidellä oppitunnilla! Hauskaa on myös, kun Harri jää kiinni luudalla lentämisestä ilman lupaa ja MäkKarmiva potkii tämän sitten suoraan elämänsä ensimmäiseen huispausotteluun. Vitut harjoittelusta! 

Luonnollisesti koko matsi pyörii Harrin sieppijahdin ympärillä. Juontaja Lii Jordan kommentoi vain Harrin toimia ja kun kilpaileva etsijä ilmaantuu, alkaa yleisö buuata. Täytyy olla aikamoinen mulkero, jos kerran omakin tupa toivoo häviötä. Sama kummallisuus toistuu myös tupapiste-kilvassa. Kun Rohkelikko johtaa, kuuluu The Beatles -tason hurraahuutoja. Kun Luihuinen johtaa, kuuluu enemmän buuausta kuin Highlander II:n ensi-illassa. Tiedän, että Harri the chosen one, mutta tämä on naurettavaa!

Kaikesta vitsailustani huolimatta Potteria on hauska pelata. Suomenkielinen käännöskin on ihan hyvää tasoa. Potter-termit ovat tiedossa ja dialogia ei aiheuta paiseita. Potterit ovatkin harvoja pelejä, joita kehtaa pelata suomeksi. Sly Cooper -pelien korvienkidutusta ei tarvitse pelätä. Suomalaisia dubbaajia on haska kuunnella, vaikka eläytymisessä olisikin parannettavaa. Etenkin Malfoi ja Kalkaros hoitavat homman kotiin Huonoiten homman hoitaan Ronin ääninäyttelijänä toimiva nainen. Jep, Nainen Muissa lapsirooleissa on sentään oikeita lapsia ja teinejä Mukana on myös hassuja dubbausmokia. Joskus hahmot nimittäin saattavat vaihtaa puhetyyliään kesken keskustelun. Ensin vaikkapa Dumpledoore puhuu hassulla vanhusäänellään, sitten yhden lauseen ajaksi hän vaihtaa ääninäyttelijän normaalin ääneen. Syytä en tiedä. Ehkä kaikista hauskin moka kuitenkin on se, kun Harrin kolukaverin ääninäyttelijänä tomi yhdessä kohdassa itse kertojaääni! Englannin kielistä versiota ei levyltä löydy, ainoastaan kolme pohjoismaista. Harmi, sillä enkkuversion kertojana on itse Stephen fucking Fry!

                                           Harri, jos sitä räplää se ei koskaan parane!

Pituudella ja sisällöllä Potteria ei ole pilattu, mutta kyseessä on kuitenkin lapsille suunnattu lisenssipeli. Tälleensä kaksikymppisenä isoin viehätys tulee kuitenkin nostalgiasta ja tietenkin hassusta ääninäyttelystä. Potter -leffoja en ole jaksanut aikoihn katsoa ja kirjatkin ovat pölyttymässä, mutta Potterin seikkailuilla on erityinen paikka sydämessäni. Kirjathan opettivat meikäläisen lukemaan. Siitäs sait Normaalikoulu!

                                                                   Kuvassa en ole minä ja siskoni. Ihan oikeasti!