Ensimmäinen kirja-arvosteluni! Jee.
Olen ollut James Bodin fani pienestä kersasta lähtien. 007 seikkailut alkoivan osaltani, kun vanhemmat pistivät minut katsomaan viisi vuotiaana Hessu Hopo -piirrettyjä videolta. Samalla VHS:llä oli myös klassinen Bond-leffa Kultasormi. Ja satuin sitten katsomaan senkin. What can I say, Bond blew my mind! Siitä lähtien olen seurannut herrasmiesvakoojan seikkailuja kirjoissa, peleissä sekä tietenkin elokuvissa.
Voisin kertoa tässä koko James Bondin historian, mutta se ei ole tarpeen. Tämä uusin kirja on muodikas reboot, elikkä sarjan uudelleen aloitus nykyajassa. Kuten Ian Flemmingin Casino Royale 50-luvulta, tämä kirja kertoo James Bondin ensimmäisestä isosta tehtävästä. James Bond on kolmekymppinen Afganistanin sodan veteraani, Overseas Developement Group -organisaation agentti 007. ODG on brittien salainen erikoisorganisaatio, jonka tehtävänä on suojella Britanniaa keinolla millä hyvänsä. Tästä tulee kirjan nimi, koska agenteilla on carte blanche, avoin valtakirja. Noh kuulostaa se mediaseksikkäämältä, kuin lupa tappaa.
Noh kirjan juoni ei ole kliseistä "Bond pelastaa maailman" -skeidaa, vaan nykypolitiikkaan ja teknologiaan nojaavaa agentti -äksöniä. Tai noh äksöniä ja äksöniä, toimintaa ei ole kovinkaan paljoa. Suurin osa ajasta kuluu paikkoihin tutustumiseen ja jännitykseen. Tottakai Bond nauttii myös hienoista juomista, sapuskasta ja tietenkin naisista. Meininki harmi vaan ei ole yhtä iloisen sovinistista, kuin Flemmingin kirjoissa. Kirottu 2000-luku! Bond ei myöskään röökaa. Sellout! Nykyaikaista on myös kännykän näprääminen. Bondin superkännykkä toimii nääs tarinan tärkeimpänä hilavitkuttimena.
Eihän Bond olisi Bond ilman epämääräisiä roistoja. Ja niitähän piisaa! Tarinan pääpahis on Severan Hydt, maailmanlaajuisen kierrätysfirman johtaja. Hydt on paitsi ruma, myös perverssi. Hän nimittäin tykkää kuolleista, siinä mielesssä. Jeps. Bond-perinteiden mukaisena kätyrinä on Niall Dunne. Dunne on epämääräinen hiippari, joka hoitaa Hydtin likaiset hommat. Pahisten suunnitelma on aluksi hämärän peitossa ja Bondin on ravattava ympäri maailmaa näitten perässä. Itse suunnitelma kuitenkin on vähän... laimea. Ei siitä sen enempää. Kaiken lisäksi lopussa paljastuu toinenkin salajuoni, joka saa kaiken aiemman tuntumaan täysin tarpeettomalta. Inhoan sellaisia juonenkäänteitä!
Carte Blache ei ole kovinkaan erikoinen kirja. Juoni on turhan kikkaileva Bondiksi. Tarinassa on liikaa sivujuonia. Bondia muun muassa jahtaa serbialainen salamurhaaja joka haluaa kostaa veljensä kuoleman. Samoin Bond selvittelee vanhempiensa salaperäistä kuolemaa vuosien takaa. Mukana on vieläpä Bondin romanttinen kiinnostus työtoveriinsa Philly Maidenstoneen. Kaikki nämä sivujuonet ovat kokonaisuuden kannalta aivan turhia. Mikään niistä ei johda mihinkään, lukuunottamatta ehkä Bondin vanhempien kohtaloa. Se tulee varmaan olemaan seuraavan Bond-kirja aiheena.
Bond-kirjojen pitäisi olla tiiviitä, jännittäviä lukuelämyksiä. Eivät minua monimutkaiset juonet haittaa, mutta tässä kononaisuus kärsii turhasta kikkailusta. Jeffery Deaverin kirjoitustyyli on mukavan flemmingmäistä, mutta hän olisi saanut ottaa mallia myös tarinan suhteen. Juoni ei ole kovinkaan ikimuistoinen taikka mukaansatempaava. Bond-tytöt ovat miltein olemattomia ja pääpahista lukuunottamatta roistot ovat tylsiä. Tästä seuraa se että Carte Blachen unohtaa aika nopeasti sen luettuaan. Silti odotan mielenkiinnolla miten rebootattu kirjasarja tulee jatkumaan. Voisi se huonommissakin käsissä olla.
Eihän Bond olisi Bond ilman epämääräisiä roistoja. Ja niitähän piisaa! Tarinan pääpahis on Severan Hydt, maailmanlaajuisen kierrätysfirman johtaja. Hydt on paitsi ruma, myös perverssi. Hän nimittäin tykkää kuolleista, siinä mielesssä. Jeps. Bond-perinteiden mukaisena kätyrinä on Niall Dunne. Dunne on epämääräinen hiippari, joka hoitaa Hydtin likaiset hommat. Pahisten suunnitelma on aluksi hämärän peitossa ja Bondin on ravattava ympäri maailmaa näitten perässä. Itse suunnitelma kuitenkin on vähän... laimea. Ei siitä sen enempää. Kaiken lisäksi lopussa paljastuu toinenkin salajuoni, joka saa kaiken aiemman tuntumaan täysin tarpeettomalta. Inhoan sellaisia juonenkäänteitä!
Carte Blache ei ole kovinkaan erikoinen kirja. Juoni on turhan kikkaileva Bondiksi. Tarinassa on liikaa sivujuonia. Bondia muun muassa jahtaa serbialainen salamurhaaja joka haluaa kostaa veljensä kuoleman. Samoin Bond selvittelee vanhempiensa salaperäistä kuolemaa vuosien takaa. Mukana on vieläpä Bondin romanttinen kiinnostus työtoveriinsa Philly Maidenstoneen. Kaikki nämä sivujuonet ovat kokonaisuuden kannalta aivan turhia. Mikään niistä ei johda mihinkään, lukuunottamatta ehkä Bondin vanhempien kohtaloa. Se tulee varmaan olemaan seuraavan Bond-kirja aiheena.
Bond-kirjojen pitäisi olla tiiviitä, jännittäviä lukuelämyksiä. Eivät minua monimutkaiset juonet haittaa, mutta tässä kononaisuus kärsii turhasta kikkailusta. Jeffery Deaverin kirjoitustyyli on mukavan flemmingmäistä, mutta hän olisi saanut ottaa mallia myös tarinan suhteen. Juoni ei ole kovinkaan ikimuistoinen taikka mukaansatempaava. Bond-tytöt ovat miltein olemattomia ja pääpahista lukuunottamatta roistot ovat tylsiä. Tästä seuraa se että Carte Blachen unohtaa aika nopeasti sen luettuaan. Silti odotan mielenkiinnolla miten rebootattu kirjasarja tulee jatkumaan. Voisi se huonommissakin käsissä olla.
